maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sadepäivä mökillä


Saunamökki

Sadepisaroita

Eilen sää oli kesäkuisen sateinen ja vietimme rentoa sadepäivää mökillä. Aamupäivä kului lepäillessä ja ikkunan sadepisaroita laskiessa. Isla-vekkuli kaipasi kuitenkin enemmän toimintaa ja päätti viihdyttää itseään härnäämällä vanhaa schipperketätiään Iida-koiraa. 11-vuotias koirarouva ei erityisemmin arvostanut juniorin leikkiinkutsuja, varsinkaan kun toinen ei uskonut kieltävää vastausta, vaan yritti kahta kovemmin toisen ynistessä närkästyneesti. Kyllä huomaa meidän koiran olevan teini-iässä, sillä se kokeilee aika röyhkeästi rajojaan vanhemman nartun seurassa. Isäntäväenkin auktoriteettia testaillaan varovaisesti, eikä sisälle kutsuttaessa pidetä turhaa kiirettä luoksetulon kanssa.


Päämökki

Puutarhaa

Isla onkin oikea mökkikoira ja viihtyy pihalla erinomaisesti. Se onnistui päivällä pihavahdin toimissa narraamaan Iida-rouvalta tämän ydinluuherkun haukahtamalla pari kertaa kuin ilmoittaakseen jonkun tulevan, jolloin schipperke tapansa mukaisesti juoksi pihatietä pitkin ottamaan tulijat haukkuen vastaan - ja silloin Isla säntäsi luun luokse pirullinen virne naamallaan! Iida palasi kiukkuisena murahtelemaan lapinkoiran viereen ja oli selvästi harmissaan. Meidän koira pureksi luuta kuin ei olisi toisen harmitusta kuullutkaan. Samantapaista härnäämistä ja rajojen kokeilua jatkui melkeinpä koko päivän.

Isla varastetun herkun kimpussa

Iida

Lappalaisen korvien taakse on pikku hiljaa kasvanut takkua, jota ollaan sormin kevyesti aina ajoittain selvitelty. Nyt toisen korvan taa oli kuitenkin ilmestynyt oikein kunnon karvapallura, jonka päädyimme varovaisesti leikkaamaan pois. Emme venyttäneet takkupalloa, jotta nahka ei päässyt nousemaan sen mukana ja siten vahingossa eksymään saksien tielle. Sen sijaan leikkasimme takun varovaisesti sakset ihoa myötäillen. Isla istui nätisti paikallaan ja hotki tyytyväisenä kiitosnaminsa. Koira antaa kyllä ihmeen hyvin tehdä kaiken näköisiä toimenpiteitä: viimeksi irrotimme punkin sen silmien välistä eikä koira hievahtanutkaan. Hieman vain huokaisi punkin irrotessa, muttei pyristellyt pakoon tai koittanut vetäytyä kauemmas. Istua pönötti vain paikoillaan ilman, että tarvitsi edes kiinni pitää. Kyllä se aina naminsa ansaitseekin punkkien irrottamisen jälkeen! Punkkeja on tänä kesänä löytynyt turkista muutama, ja tarkoitus on pian hankkia jonkin näköistä punkkisuojaa koiralle.

Takkupallo

Illalla koira pääsi vielä tutustumaan mökin vintille ja moikkaamaan siellä kyläilyn ajan asustamaa Piki-kaniamme. Koirasisko antoi kanille muutaman suuren märän suukon, kunnes jänö loikki sängyn alle kuivattelemaan. Portaat koira pääsi avustettuna kiipeämään ylös, mutta sen verran jyrkät ne ovat, että isännän kainalossa matkattiin takaisin alakertaan.


Vintille pitäis päästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti