 |
| Koira herkkuostosten kanssa |
 |
| Puutarhan vehreyttä |
Maanantaina koiraa odotti mukava yllätys kotiintullessa, sillä emäntä oli käynyt Lemmikkiaseman kautta ostamassa kaikenlaisia herkkuja lapukan yksinolon viihdykkeeksi. Mukaan oli tarttunut muun muassa sonnisuteja, ydinluu ja lehmän nilkka - meidän taloudessa nyt kokeilussa oleva herkku - sekä koiran aiemmin syntymäpäivälahjaksi saamaan kongiin sopivia "ikinannoja". Ikinanna on sellainen iso ja todella kova nuoltava koirankarkki, kuin kivi. Nämä ikinannat tosin kestävät meidän koiralla yhden päivän, todennäköisemmin jokusen tunnin... oikeastaan noin parikymmentä minuuttia! Isla on oppinut paukauttamaan ikinannan kolostaan ja rouskaisee ne muutamalla suupalalla. Vähän sama ongelma on joka kongin kanssa, koira oppii niin nopeasti tyhjentämään ne, ettei niistä riitä puuhaa kuin korkeintaan minuuteiksi. Mutta nyt on niin järeää järsittävää hankittuna, että niistä pitäisi riittää puuhaa seuraaviin viikkoihin koiran yksinolotunteja varten! Islalla on ollut paha tapa nakertaa eteisen listoja tekemisen puutteessa ollessaan yksin, mutta siitä ollaan onneksi pikku hiljaa päästy eroon. Kun on tarpeeksi luvallista järsittävää tarjolla - sekä listat sumutettu läpi pahanmakuisella Katkero-suihkeella - ovat listat saaneet jäädä rauhaan.
Huiskuhäntä pääsi myös muuttoapulaiseksi parvekukkia siirtämään. Taloyhtiössämme on meneillään salaojituksen ja parvekkeiden uusinta, jota varten parvekekukat evakoitiin koiran "mummilan" puutarhan iloksi. Vihdoin koitti päivä, jolloin ruukut ja istutuslaatikot sai hakea kotiin! Auton takakontti täyttyi marketoista ja muista värikkäistä kukista - mahdoimmekin olla hauska näky liikenteessä kukkien pilkottaessa ikkunoista ja takalasista!
 |
| Possunkorvan kiilto silmissä |
 |
| Autoon pakatut kukat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti