sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Hellepäivä parvekkeella

Parvekkeella on niin mukavaa!

Parvekekukkia

Tuodaanko sieltä ruokaa?

Sunnuntai on kulunut ihanan laiskoissa merkeissä parvekkeella auringosta nauttien. Lämpötilakin oli reilusti yli kahdenkymmenen asteen! Ovi parvekkeelle avattiin jo aamusta ja koira livahti siinä samassa nauttimaan ulkoilmasta. Islan mielipuuhaa on istua tirkistellä parvekelautojen välistä taloyhtiön pihan menoa. Koira on kuin pahemman luokan naapurikyylä kommentoidessaan tuhahdellen ja haukahdellen kaikkean näkemäänsä. Kaiteen varjossa kelpasi nukkua myös pitkät päiväunet. 

Tänään ei koira kumma kyllä kantanut lelujaan mukanaan parvekkeelle. Huiskuhännällä on nimittäin hauska tapa kanniskella tavaroita mukanaan ja aina "muuttaa" huoneesta toiseen omaisuutensa kanssa. Kerran jos toisen olen aamulla herännyt koiran kongi ja lelurotta vierelläni patjalla ja lapukka lattialla virnuilemassa, että hän olisi tulossa sänkyyn, jos isäntäväelle sopii. Muutama viikko sitten makuuhuoneen kalusteiden paikkaa vaihtaessamme minä kannoin makkarista tavaraa ulos ja koira omiaan sisälle enkä aluksi tajunnut asiaa ja siinä me sitten hyvän aikaa kannoimme koiran leluja ristiin ihan hölmöinä! Isla oli myös yhtenä päivänä päässyt yksinollessaan olohuoneen puolelle ja asetellut sievästi kaikki lelunsa emännän paraatimatolle ja löytynyt niiden keskeltä luuta jäystämässä kotiintullessamme. Onneksi ei ollut mattoon jäänyt jälkiä, sen verran siivosti koira oli uudella vartiopaikallaan ollut.

Naapurikyylä

Kalaa kelpasi koiran kerjätä

Enkö muka saisi?


Vielä olisi tarkoitus viikko olla kaupungissa, sitten taas palaamme mökille maalle. Koira varmasti on ihan innoissaan paluusta metsän keskelle, siellä on kun on hyvin tilaa juosta pihalla! Iida-koira nauttisi kesästä ilman juniorin hölmöilyä pihapiirissään, mutta eiköhän sopu sijaa anna. Kuumalla kelillä pääsemme mökillä myös uittamaan koiria läheiselle letolle, mikä varmasti kelpaa tiheäturkkisille lapukalle ja schipperkelle! 

Mökkeilyä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti