![]() |
| Minä tunnistan monta sanaa! |
Luin kerran jostain, että koira oppii elämänsä aikana tunnistamaan keskimäärin 150 sanaa. Koirilla on siis käsittämättömän laaja sanavarasto! Meidänkin huiskuhäntä ymmärtää välillä yllättävän paljon puheesta. Mietin eilisiltana ääneen, että koiran kupin voisi jälleen tiskata ja siinä samassa Isla tepsutti vauhdilla paikalle ja istahti odottamaan herkkuja. Koira tunnistaa kyllä mainiosti kupin kilahduksen ja yhdistää sen ehdoitta ruokaan, mutta tällä kertaa en ollut ehtinyt koskea kuppiin, joten koiran oli täytynyt kuulla ja tunnistaa sanat "kuppi" tai "koira", todennäköisesti molemmat.
Innostuinkin listaamaan ylös Islan tuntemat sanat, jotka se ymmärtää tavallisestakin puheesta (minulla on paha tapa lepertää koiralle, jonka myötä se on oppinut yhdistämään lepertelyn itseensä ja rapsutuksiin). Tässä siis Islan sanavarastoa teemoittain lajiteltuna:
"nälkä"
"ruokaa"
"syömään"
"kuppi"
"keittiöön"
"mennään" (Islan lempisana!)
"valjaat"
"ulos"
"pihalle"
"metsään"
"keppi"
"eteen"
"tuut tuut" (vahingossa opetettu väistämiskäskymme hahah!)
"tule"
"reippaasti"
"odota"
"yli" (suojateiden kohdalla)
"oikea" (halutessamme koiran kulkevan tien oikeaa reunaa)
"vasen"
"istu"
"maahan"
"paikka"
"viereen"
"lähellä" (seuraamiskäsky)
"tassu"
"tanssi"
"läpy"
"vilkuta"
"tähän" (koira kiertää sivulta eteen)
"kieri"
"kierrä"
"hampaat" (kun niitä harjataan / katsotaan)
"kiitos" (irroittaa esineestä)
"irti" (jättää esineen)
"rotta" (koiran pehmoleluista rakkain)
"kongi"
"bansku" (yksi kongeista)
"nalle"
"hienosti"
"hyvä"
"hieno tyttö"
"vaude"
Jollen nyt ihan kamalan väärin laskenut, niin tämän listauksen mukaan huiskuhäntä tunnistaa jo 41 eri sanaa! Eri asia onkin sitten, miten hyvin niiden ohjeita aina noudatetaan hahah! Moni lapinkoiran omistaja varmasti tuntee sanonnan "Suomenlapinkoira on niin viisas, että se osaa tekeytyä tyhmäksi". Minä ainakin olen todennut tämän sanonnan olevan täyttä totta. Islankin kuonolla keikkuu ajoin sellainen en-ymmärrä-yhtään-mitä-sanot-virne, vaikka kyseessä olisi se ihka ensimmäisenä opittu ja yksinkertaisin istu-käsky. Mutta pehmeä jääräpäisyys onkin osa lapinkoirien viehättävyyttä.
Puheliasta viikkoa!
![]() |
| "Metsään" kuuluu lempisanoihini |
![]() |
| Mikä siellä menee? |



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti