torstai 20. elokuuta 2015

Rapujuhlat


Minullekin voisi maistua
Komea kattaus

 
Koiratkin pääsivät osallistumaan viikonlopun rapujuhliin ja nauttimaan omia herkkuluitaan muiden seurassa. Huiskuhännät eivät kauaa jaksaneet seurata rapujen syömistä, sen verran oudolta sapuskalta merenelävät varmaan tuoksuivat. Rapujen jämät kyllä roska-astiassa kiinnostivat, mutta tiukan "ei":n myötä nekin jätettiin rauhaan. Paahtoleipäkin olisi koirille kelvannut, ainakin tiukan tuijotuksen ja pienen päänkallistuksen perusteella, mutta tällä kertaa koirat saivat tyytyä omiin herkkuihinsa.
 
Rapujuhlat olivat kaikin puolin onnistuneet  ja ilta oli mukava!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti