sunnuntai 30. elokuuta 2015

Laiskottelua

Lenkillekö muka pitäisi lähteä?
En jaksa, minua laiskottaa! :)


Huiskuhännän viikonloppu kului pitkien hitaiden aamujen, verkkaiden lenkkien ja kyläilyn merkeissä. Monessakohan muussa taloudessa isäntäväki menee herättämään koiran eikä toisin päin? Islalla on melko vakaa unirytmi, iltaisin koira menee nukkumaan puoli yhdeksän aikoihin ja aamulla alkaa venytellä ja heräillä kymmenen aikaan, jos kukaan ei sitä ennen ole tullut paijaamaan ja herättämään lenkille. Päivisin onkin sitten niin paljon menoa ja ohjelmaa, ettei päikkäreille aina jää aikaa! Tosin nyt isäntäväen opiskelujen taas jatkuessa koira on pitänyt vahtia talossa maksimissaan kuutisen tuntia kerrallaan itsekseen, ja oletamme sen nukkuvan ainakin osan aikaa. Ainakin pariin otteeseen kotiin tullessa musta kuono ei aina ole ehtinyt pilkistämään innokkaana välieteisen oven välistä sitä avattaessa, vaan koira on löytynyt eteisen patjalta haukottelemasta ja venyttelemästä turkki pörrössä ja unihiekat silmissä.

Isla onkin saanut nyt yksin ollessaan viettää aikaansa lähes koko taloudessa toisen lapsiportin väistyessä varastoon. Aluksi keräsin kaikki arvoesineet, eli ikkunalaudan Iittalan lasilyhdyt,  turvaan koiran ulottuvilta, mutta viikon hienon yksinolon jälkeen saivat lyhdytkin jäädä paikoilleen. Kyllä nyt voi emäntä koirasta olla ylpeä! Pentuajan tihutyöt, eli sohvankulman järsiminen ja mattojen maistelu, ovat viimein painuneet unholaan. On se jo iso tyttö, kun niin nätisti on yksikseen. Ja varmaan se kinkkusuikaleella täytetty kongikin vaikuttaa asiaan.

Aurinkoista viikkoa muillekin huiskuhännille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti