Vuosi yhteisiä seikkailuja takana

Tämmöinen pallero liittyi perheeseen vuosi sitten

Kastelukannun kimpussa

Ajatella, että pari päivää sitten tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun meidän huiskuhäntämme liittyi perheeseen. Mihin tämä aika on mennyt? Vastahan me koiran haimme ja opettelimme pannan pukemista ja sisäsiisteyttä. Ja siitä huolimatta ihmettelen, että tuommoinenko pikku pallero se koira tosiaan oli? Ja vielä luppakorvainen melkein jouluun asti? Myös koiran kasvojen väritys on muuttunut ja esimerkiksi otsan valkoinen piirto hävinnyt melkein kokonaan!

En varmaan ikinä unohda sitä päivää, kun koira haettiin. Muistan, kuinka uninen pentu tallusti kasvattajan olohuoneesta eteiseen ihmettelemään tulijoita - voi miten se oli taas kahden viikon aikana kasvanut! - ja nukahti sitten vähän ajan päästä kuono tulevan isännän varpailla leväten meidän muiden käydessä paperiasioita lävitse. Tai miten pieni, pehmeä ja pörröinen, maailman suloisin otus, pentu oli maatessaan sylissä automatkalla kotiin.

Päivääkään ei ole kulunut, etteikö koira olisi tuonut hymyä huulille ja saanut tempauksillaan nauramaan. Paljon kaikkea hauskaa ollaan koiran kanssa tehty ja koettu, monet metsävaellukset kuljettu, harrastuslajit valittu, koirakavereita tavattu, kissoja jahdattu, kania paijattu, sohvan kulma syöty, pehmoleluja retuutettu, juustonpaloja kerjätty, Iida-schipperkeä leikkimielellä kiusattu, uimaan opeteltu, mökkeilty ja grillattu. Kuluneen vuoden voi sanoa olleen myös yksi emännän parhaista, niin paljon iloa ja valoa koira on perheeseen tuonut!

Nyt vain sitten kuono kohti uusia seikkailuja!

Luppakorva lapinkoira

Kiitos vielä kerran myös kasvattajalle maailman hienoimmasta pentueesta ja tuesta kuluneen vuoden aikana!