keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sateen jälkeen

Ilta-auringon lämmössä
Lehmilaidun

Pilkahti se aurinko kaiken ukkosen lomassa myös mökkitiellä! Sateen jälkeen kelpaa ulkoiluttaa koiria raikkaassa ilmassa eikä usko heinäkuuhun ole vielä täysin mennyttä ajoittaisen auringonpaisteen ansiosta. Melko kylmä ja sateinen kesä on silti ollut, mutta lapinkoira kiittää! Meidän huiskuhäntä ei niin helteistä välitä, kun taas syksyn kurakelit ja talven pakkaset ovat parhautta. Joka tapauksessa koirat pääsivät nuuskimaan metsän ja lehmilaitumen tuoksuja sateen jälkeen. Innostuipa Isla ruohoakin laiduntamaan lehmien tapaan, hahah! Ja sitten hetken kuluttua yskäisi ruohot köhien pois. Taitaa pitäytyä lihansyöjänä.

Lenkillä kuljettiin hihnassa, mutta kyllä kuuntelivat koirat aivan eri innolla kun karkkipussi oli eksynyt taskuun mukaan. Koirat tepsuttivat häntä tötteröllä luokse aina kutsuttaessa, pussin reunan hieman rapistessa ja välillä vain muina pystykorvina nuolaisemaan sormia - josko sieltä ylimääräinen herkku vaikka putoaisi. Näkyipä viereisellä pellolla rusakonkin korvat pystyssä, mutta koiraneidit eivät jänöä nannapussin vahtimiseltaan huomanneet laisinkaan.


Rapisiko siellä nannapussi?
Laiduntamassa lehmien tapaan
Saiskos nameja, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti