lauantai 11. heinäkuuta 2015

Frisbeenoutaja

Paras lelu ikinä!
Melkein meni kukkapenkkiin
Kiinni sain!

Tänä kesänä meidän koiran hittilelu on ehdottomasti muovinen frisbee! Huiskuhäntä on mahdottoman suloinen kanniskellessaan uutta aarrettaan ympäri pihaa ja retuuttaessaan sitä villisti aina saadessaan sen kiinni. Se jaksaisi jahdata sinistä muovilättyä vaikka kellon ympäri. Onneksi heittäjiä ja leikittäjiä riittää, ja koiraa onkin tullut juoksutettua oikein urakalla. Meno on ollut villiä ja tassujen alle on tallautunut ruohon lisäksi muutama istutuskin. Koira kokee kiertämisen turhaksi, kun läpikin kerran pääsee.
 
Frisbee on lentämisen lisäksi saanut osakseen pureksintaa, sillä koira on kunnon saalistajan tapaan myös retuuttanut ja järsinyt leluaan. Yllättävän kestävä se kuitenkin on ollut! Yhä harvempi lelu nimittäin selviää meidän koiramme leikeissä tunteja tai päiviä kauempaa. Mahtaakohan sellaisia lapinkoiran kestäviä leluja ollakaan? Erityisen hyvää vaihtuvuutta kokevat pehmolelut, jotka kuitenkin ovat koiran suosikkeja - niitä kanniskellaan ympäri taloa, kun taas kovat lelut saavat maata sijoillaan. Ikeasta ollaan ostettu jo varmaan yhteensä neljä tai viisi pehmorottaa, joilta koira katkaisee jo rutiininomaisesti heti ensimmäiseksi hännän pois. Sen jälkeen rotat kestävät mässytystä aikansa ja suru niiden puhkeamisesta ja poisottamisesta on aina suuri. Pöydälle nostettua, leikissä puhjennutta rottaa jäädään tuijottamaan ja vinkumaan ja sitä etsitään lattialta kunnes uusi pehmorotta saadaan tassujen väliin. Alunperin kasvattajan mukana saatu pehmorotta on selvästi jäänyt koiran mieleen!
 
Onko teidän koirillanne suosikkileluja?


Heitä vielä uudestaan!
Siellä se lentää
Koppi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti