torstai 4. helmikuuta 2016

Muistoja tammikuulta




Anteeksi venähtänyt blogihiljaisuus! Bloggaaminen jäi tammikuussa hieman vähemmälle emännän kiireiden takia, mutta jatkossa pyritään pitämään postaustahti taas tasaisempana. Suunnitteilla on julkaista vähintään kerran viikossa.

Islan tammikuu sujui melko rauhallisissa merkeissä juoksujen vuoksi. Muutaman mukavan reissun koira pääsi tekemään isännän kanssa Vaarniemeen, jossa huiskuhäntä pääsi viipottamaan vapaana ja hieman purkamaan energiaa. Tämän postauksen kuvat ovat juuri uuden vuoden jälkeen otettuja. Kunnon pakkaskelit olivat vasta tekemässä tuloaan, ja Isla nautti läheisen pellon kuurasta ja hennosta lumisateesta täysin rinnoin. 




Viime viikonloppuna tuli vihdoin kuluneeksi nelisen viikkoa juoksujen alkamisesta, ja remmikausi saatiin päätökseen. Isla pääsi perjantaina isännän matkassa muutaman tunnin päiväreissulle Vaarniemeen ja Uittamolle, jossa koira pääsi jälleen kaivamaan rantahiekkaa. 

Lauantaina koira pääsi tapaamaan sisaruksiaan Kupittaan koirapuistoon, jonka lapinkoiratrio otti sujuvasti haltuunsa. Suosikkileikki oli perinteinen paimentaminen, eli juokseminen ympäri puistoa innokkaasti haukkuen.

Sunnuntaina oli vielä leikkitreffit Aika-lapinkoiran kanssa. Sunnuntai-illan koira torkkuikin tassut ojossa, tyytyväisenä olohuoneen matolla.




Mainitsin aiemmin Isla päässeen valokuvaaja Suvi Ylikojolan kuvattavaksi. Nyt olemme saaneet valmiit kuvat itsellemme, ja kuvia nähdään ensi viikolla myös blogin puolella. Suunnitelmissa olisi valita kuvista pari ja kehystää ne tauluiksi. 

Hauskaa loppuviikkoa!




4 kommenttia:

  1. Hienosti näkyy lumisade(?) tuossa ensimmäisessä kuvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumisadehan se siinä. Kuvat ovat isännän kädenjälkeä :)

      Poista
  2. Tulipa hassu fiilis näistä kuvista. Kävin oman koirani kanssa Katariinanlaaksossa/Vaarniemessä 2.1.2016. Minulla on nimittäin ihan samannäköisiä kuvia tuolta samalta pellolta.
    Aloin jo katsella kuviesi taustalle, että näkyykö meitä siellä :D

    Mutta mitä ilmeisimmin, olemme olleet paikalla samana päivänä 2.1.2016 vai voisiko keli ja olosuhteet olla muuten niin samanlaiset :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! 2.1. taisimme mekin tuolla päin lenkkeillä, onpa hauska sattuma! Oli kyllä upea lumisade, jossa sai mukavia kuvia koirasta :)

      Poista