lauantai 16. tammikuuta 2016

Lumileikkejä




Huiskuhännän viikonloppua piristi jälleen painihetki mäykkymixkaverin kanssa takapihan lumihangessa. Vielä pari viikkoa pitäisi hihnalenkkejä jaksaa, sitten on juoksuista jo sen verran aikaa, että uskaltaa antaa koiran juosta vapaana. Onneksi on mahdollisuus näihin takapihapaineihin, että pääsee koira hiukan näkemään muita karvakorvia ja purkamaan energiaansa. Lumi vain pöllysi koirakaverusten telmiessä!






Joululomalla kävimme myös kuvauttamassa Islan valokuvaaja Suvi Ylikojolalla, jonka tammikuun tarjousrotuna ovat suomenlapinkoirat ja suomenpystykorvat hintaan 25€ / 5 kuvaa. Teimme Suvin kanssa tunnin lenkin Katariinanlaakson kauniissa maisemissa ja pysähdyimme aina välillä kuvailemaan. Oli todella kiva idea järjestää koirakuvaus lenkin muotoon! Isla jaksoi keskittyä hyvin istumaan paikoillaan ja poseeraamaan, kun sai mallina toimimisen jälkeen taas jatkaa uusien jännien hajujen nuuskimista.  

Koira käyttäytyi mallikkaasti - ottamatta huomioon oravien syöttöpaikalta vohkimaansa leivänkannikkaa. Huiskuhäntä oli vikkelä liikkeissään, vaikka hihnassa olikin. Ensin mentiin kiven ohi muina koirina ja sitten yhtäkkiä loikka kivelle ja leipä kitaan. Tapaus oli sen verran koominen, että ensi-ihmetyksestä toivuttua koiran toilailulle ei voinut oikein kuin nauraa. Ei hyödyttänyt käskeä koiraa luopumaankaan leivästä, kun herkku oli niin nopeasti nielaistu. Onneksi ei mitään leipää vakavampaa saanut syötyä. 

Kuvaussession tuloksia on jo näkyvillä Suvin Facebook-sivuilla. Upeita kuvia näyttäisi tulleen! Odotamme niitä jo ihan malttamattomina.

Hauskaa viikonloppua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti