perjantai 26. helmikuuta 2016

Autoilun ammattilainen


Reipas autoilija
Muista pakata ruoka mukaan!

Viime viikonloppuna koira pääsi taas kyläilemään ja schipperketätiään tapaamaan. Menomatkalla koira yritti auton takapenkillä tunkea puoliksi syliin nukkumaan ja nousi välillä katselemaan maisemia. Kyläilytkin sujuivat hienosti. Isla oli erityisen ihastuksissaan Iida-koiran leluista, joita se kantoi innosta haukahdellen laukatessaan huoneesta toiseen. Kummasti vaan ne kaverin lelut ovat aina kivempia kuin omat. 

Paluumatkalla bussissa aloimme oikein kiitellä itseämme siitä, miten hyvin koira on oppinut autolla ja bussilla matkustamaan. Vajaa tunnin bussimatka kotiin sujui hyvin rauhallisissa merkeissä: koira oli käpertynyt jalkoihin nukkumaan ja tuhisi siellä tyytyväisenä koko matkan ajan. Isla on oppinut, ettei matkustaessa tapahdu mitään jännittävää, parempi siis ottaa torkut. 

Rauhallisen matkustamisen opettaminen on sujunut aivan erityisen hienosti, kun ottaa huomioon ettei isäntäväellä ole omaa autoa haha! Mutta kyllä sillä laina-autolla ajeltiinkin pennun ensimmäisenä kesänä, jotta koira varmasti oppisi menopeliä arvostamaan. Meidän taktiikka oli tarjota koiralle autoilun päätteeksi aina jokin mukava kokemus. Autolla reissattiinkin lähinnä mökille tai koirakavereita tapaamaan, jonka myötä Isla oppi yhdistämään autoilun kaikkeen mukavaan ja tulee nykyään kehoittamatta kyytiin. Matkapahoinvoinnistakaan koira ei onneksi ole koskaan kärsinyt. 

Joko kohta mennään?

Lyhyemmillä ajeluilla koiralle tulee harvemmin puettua autovaljaita, mutta pidemmillä matkoilla koira matkustaa aina autovaljaissa ja turvavöissä. Koira pisin yhtämittainen ajelu taitaa olla puolisentoista tuntia pitkä reissu (joka sekin päättyi koirapuistoon koirakamua tapaamaan ennen muuta ohjelmaa), mutta ensi syksynä meidän olisi tarkoitus ajella Saariselälle Lappia ihmettelemään koiran kanssa. Koiran myötä ajellessa tulee siis pidettyä jaloittelutaukoa parin tunnin välein, mutta se tehnee kaikille matkustajille hyvää. 

Nämä jännittävät uutiset ovat vielä suunnitteluasteella ja niistä lisää myöhemmin. Sen verran paljastan jo nyt, että haaveissa olisi tavata porojen kanssa työskenteleviä lapinkoiria. 

Millaisia autoilijoita muiden koiratalouksista löytyy?

Hauskaa viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti