 |
| Minäpäs läksin menninkäisen perään! |
Viimeksi ollessamme metsässä koirien kanssa minä ja ystäväni iloitsimme ääneen siitä, kuinka ihanaa on kun koirat tulevat hyvin toimeen eikä niitä juuri tarvitse vahtia. Arki helpottuu huomattavasti, kun naapurissa asuu koirakamu, jonka kanssa huiskuhäntä pääsee juoksemaan ja purkamaan energiaa. Myhäilimme tyytyväisenä, että kyllä meidän koirat ovat niin aikuistuneet, kovin ovat fiksuja eikä tarvitse yhtään katsoa niiden perään kun niin hienosti leikkivät keskenään.
Tietenkin mäykkymixin ja lapinkoiran touhutiimi sitten kirmasi äkisti rinta rinnan jonkun jännän hajun tai menninkäisen perään eikä tullut kutsumalla takaisin. Islan paimennushaukun säestämänä sankarit poikkesivat metsästä kiertämään myös naapuruston nurmikoita. Haukun vaimetessa aloimme jo hieman huolestua. Muutamaan otteeseen kutsuimme koiria ja pitkältä tuntuvan odotuksen jälkeen touhutiimi palasikin kukin omalta taholtaan takaisin luoksemme. Koirat olivat poissa noin minuutin, mutta odottavan aika on aina pitkä. Hassua kyllä, koirat laukkasivat takaisin täysin eri suunnista - olivat varmaan kadottaneet jahdattavansa.
Lopun lenkin touhutiimi tallustikin sitten kiltisti hihnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti