 |
| Ihana Isla |
 |
| Helvetinkolu |
 |
| Sammakkolammi |
Matka jatkui Porrasharjun ylittämisellä: koira viipotti kymmenen askelmaa edellä häntä tyytyväisenä vispaten ja me omistajat puuskutimme perässä. Jyrkän nousun jälkeen polku kääntyi yhtä jyrkkään laskuun ja kysyinkin leikilläni, että mihin Manalaan tässä ollaan nyt kaivautumassa. Manalaanpa hyvinkin, nimittäin Helvetinjärvelle. Tyynen järven rannalla ei ollut meidän lisäksemme muita matkalaisia ja kiersimme järveä pysähtyen kunnon evästauolle aurinkoiselle mättäälle. Islakin malttoi pysähtyä hotkimaan omia eväitään ja käpertyi sen jälkeen ruokalevolle. Näkkileipää koira jaksoi nousta kerjäämään, taisi ahmaista oman ruokansa niin vauhdilla, ettei ollut vielä nappulat kerinneet vatsalaukkuun asti näläntunnetta poistamaan!
Ruokatauon jälkeen kiersimme järven takaisin portaikolle ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin Helvetinkolulle, valtavalle kivikkoiselle halkeamalle kahden korkean kallion välissä. Näky oli vaikuttava! Huiskuhäntä tepsutti isännän kanssa katsomaan kolua lähempää ja minä kömpelöjalka jäin ihastelemaan nähtävyyttä hieman kauempaa tasaiselta maalta.
 |
| Ilta-auringossa |
 |
| Helvetinjärvi |
Loppu iltapäivä kuluikin tarpoessa samaa reittiä takaisin autolle. Huomasimme metsässä olevan paikoitellen kohtia, joihin aurinko ei ollut päivän aikana paistanut lainkaan ja joiden pitkospuutolivat yhä härmän peitossa. Isla on oikea pitkospuukiilaaja, pehmeä kuono tönii säärtä joka askeleella kunnes huiskuhäntä mahtuu puskeutumaan ohi. Mutta jälleen kerran koiran totinen touhottaminen saa vain hymyn kaartumaan huulille.
Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut ja hieno reissu! Isla oli niin väsynyt kävelemisestä, että nukkui koko automatkan kertaakaan nousematta ihmettelmään ohikiitäviä maisemia. Koiralle oli sijattu takapenkille viltin päälle oma peti, mutta huiskuhännän mielestä viereiset kameralaukku ja takki olivat parempia makuualustoja. Reppujen päällä pötköttävä, tuhiseva koira oli hellyttävän hauska näky.
Näin päättyi siis Haukkajärven vaellus ja koiran ensimmäinen hieman pidempi reissu. Kyllä lapinkoira on hyvä vaelluskoira, ei voi muuta sanoa! Jaksaa tepsuttaa eteenpäin iloinen läähätys kuonollaan koko päivän eikä palele paksun turkin suojatessa ensipakkasilta. Toivottavasti pääsemme pian uudestaan vaeltamaan koiran kanssa.
Hauskaa sunnuntaita karvakamut!
 |
| Lip lip lip |
 |
| Iltahämärää odotellessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti