Koiran kesään on mahtunut niin paljon kaikkea mukavaa ohjelmaa, että blogi on valitettavasti jäänyt hieman taka-alalle. Tilanne korjaantunee lähestyvän syksyn tuodessa mukanaan arkirutiinit ja paluun kaupunkiin. Paljon ollaankin mökillä ehditty vierailla tänä kesänä ja mökkeily onkin ollut kesän parasta antia sekä koiralle että isäntäväelle! Mökillä Isla on saanut viettää päivät vapaana pihalla perheen toisen koiran kanssa ja päässyt mukaan marjastamaan. Myös pitkät metsälenkit lähelle ja kauas ja uinti ovat kuuluneet kesän ohjelmaan. Kunnon koiran päiviä on vietetty siis!
Muutaman viikon päästä koittaisi myös kauan odotettu lähtö Lappiin Saariselälle! Koira pääsee tietenkin mukaan vaeltamaan ja tiedossa paljon mukavia päiväreissuja upeissa tunturimaisemissa. Ehkäpä päästään näkemään porojakin? Olisi hauska nähdä, kuinka Isla eläimiin reagoisi - tuijottaisi varmaan ensin hetken aikaa hämmästyneenä korvat höröllä, vetäisi sitten keuhkojen täydeltä henkeä ja aloittaisi kaikuvan vih-vih-vih-vih! -haukunnan ja vetämisen kohti ihmeellisen ihania leikkikavereita.
Se ainakin on varmaa, että reissulta otetaan paljon kuvia ja muutama niistä pääsee myös blogiin näytille!
Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
We've had such a lovely summer and fortunately the blog hasn't been in our minds lately. Hopefully wel'll get back on track on writing once the fall comes! We've been having a good time at the summer cottage and made a lot of hiking trips near and far.
We are also travelling to Lappland in few weeks! It will be an unforgettable and amazing trip and we are going to have so much fun! Isla is of course coming with us and we'll make many fun hiking trips together. Maybe we see reindeers too?
Have a lovely day!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti