perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulun viettoa

Jouluaamu alkoi venytyksellä

Tonttulakki päässä

Joulupukkia odotellessa



Koiran joulu alkoi joulurauhanjulistuksella Turun keskustassa. Paikalle oli saapunut paljon muitakin nelijalkaisia kuuntelijoita ja koiria näytti kulkevan mukana vähän jokaisella. Isla toivotteli hyviä jouluja ja onnelisia uusia vuosia asianmukaisesti kaikille ohikulkeville karvakamuille ja vastasi innokkaana muiden toivotteluihin. Jäimme kuuntelemaan julistusta taka-alalle siltä varalta, ettei huiskuhäntä ymmärrä lainkaan hiljentyä kuuntelemaan. Huoli oli kuitenkin turha ja Isla käyttäytyi hyvin eikä mölynnyt joulurauhanjulistusta lausuttaessa. Emäntä oli ylpeä! Kotiinpäin kävellessä koira taas haukahteli hyvät joulut ihan kaikille heh.

Loppu aatto sujui rauhallisissa merkeissä koiran "mummilassa". Saipa Isla ihan pikkuisen palan kinkkua maistettavaksi nappuloiden oheen. Joulupukki muisti koiraa vetolelulla ja löytyipä sieltä mummulan kaapista emännän vanha pehmolelukin riepotettavaksi. Kaikin tavoin mukava ja rauhallinen aatto takana.

Rauhallista joulunaikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti