lauantai 16. huhtikuuta 2016

Paluu Rally-tokon pariin / Back to Rally-obedience



Lumen sulamisen ja ilmojen lämpenemisen myötä ystäväni on päässyt taas vetämään omatoimista Rally-tokoa läheiselle hiekkakentälle. Haluan vielä näin bloginkin puolella kiittää sinua S, että jaksat vetää niin hyviä treenejä, joissa opitaan uutta ja kaikilla on aina hauskaa! Mukaan tekemään pääsee liittymällä Facebookissa ryhmään Omatoiminen Rally-toko // Turku. Ryhmä on suljettu, mutta sinne hyväksytään kaikki Rally-tokosta kiinnostuneet!

Meidän aktiivisesta treenaamisesta on vierähtänyt hirveän paljon aikaa. Viime syksynä harjoittelu jäi minun aloittaessani opinnot yliopistolla eikä harjoittelemaan olla muistettu palata ennen kuin vasta nyt. Meille Rally-toko on tosin vain hauska harrastus, jonka avulla aktivoida koiraa. Isla pitää Rally-tokosta todella paljon ja on aina innolla mukana tekemässä liikkeitä. Useimmiten vähän turhankin innolla! Koiran innostuessa se unohtaa kuunnella ja tarjoaa kaikkia kevätjuhlaliikkeitään ihan pyytämättäkin saadakseen namin tai leikkihetken palkaksi. Ihan perus istu-käskyä annettaessa koira syöksyy maahan, ojentaa tassuaan, nousee tanssimaan, pyllähtää hetkeksi, yrittää jälleen ojentaa tassua ja kurottuu sitten antamaan ylävitosta kämmenelle. Meidän suurin haasteemme onkin opetella rauhoittumaan ja sietämään häiriötekijöitä eli muita koirakoita. Olohuoneen omassa rauhassa korvat onneksi pysyvät tallessa ja turhat juhlaliikkeet jäävät tekemättä. 


After weather getting warmer the snow is gone and my good friend has been able to arrange Rally-obedience training on the nearby field. She's set up a Facebook page for people living in Turku interested in Rally-obedience to join training together free. Thank you so much S for leading such educating and fun trainings for us!

It's been a while since we've been training Rally-obedience actively. Rally-obedience has been a great hobby for us to activate our dog and to have fun together. Isla really likes training and is always very excited to learn new moves. Most of the time she is almost too excited since she forgets to listen to me and tryes to offer me every single move she knows to get the treat I'm holding in my hand. Our greatest challenge is to learn how to calm down and to tolerate the company of other dogs without getting too excited while training.




Nämä kevään ensimmäiset treenit menivät "imuttaen", eli nami koiran kuonon edessä menoa ohjaamassa, kuten ensimmäisillä kerroilla lajia kokeillessamme. Toiset koirat ovat Islalle niin suuri houkutus ja innostuksen aihe, että huiskuhännän on vaikea keskittyä tekemiseen. Innostustaan koira purkaa haukkumalla kimeästi: esimerkiksi edestä oikean kautta sivulle pyydettäessä koira hypähtää liikkeelle säestäen menoaan kimeällä vih-vih-vih-vuhhh! -huudahduksella. Tämän kuullessaan katselijan paikalla olevat koirat yleensä jatkavat juttua, johon Isla tietenkin vastaa ja sitten ollaankin jo unohdettu, että mitä oltiin tekemässä. Mutta uskon menon rauhoittuvan jälleen tottumuksen myötä, kuten vuosi sitten käydessämme viikottain Tuijan koirakoululla Rally-tokotreeneissä.

Onko täällä muita karvaisia ja yli-innokkaita Rally-tokon / tokon / agilityn harrastajia? Jakakaa kanssamme teidän kokemuksenne! Meidän rauhoittumisvinkkinämme on toistaiseksi vain superihanalla ja spesiaalitilanteisiin varatulla lelulla palkkaus ja tottuminen. 

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!


The aim of this first training session of the spring was to recall old moves and to have fun. Isla got really excited as usual and she expressed her good mood by barking happily while doing the moves. Naturally the other dogs waiting for their turn heard her and joined her barking which got Isla even more happy and excited so that she forgot what we were doing. But the most important thing is that we had fun, right? And I believe Isla will calm down when she gets used to the company of other dogs while training. 

Are there any other dogs super excited to train rally-obedience / obedience / agility? Let us know and share your experience! Our only tip for super excited furry trainers and their owners is to reward the dog with some toy saved for special occations that she or he really loves. 

Have a lovely week everyone!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Leikkitreffit Aikan kanssa / Play date with Aika



Kameran muistin kätköistä löytyi lisää kuvia jaettavaksi! Nämä kuvat taitavat olla helmi-maaliskuulta Islan juoksujen päättymisen jälkeen(?). Muistan koirapuiston olleen suurimmaksi osaksi jään peitossa, vaikka lunta ei kuvissa näykään. Kyseessä on joka tapauksessa leikkitreffit ihanan Aika-lapinkoiran kanssa. Tytöt leikkivät lapinkoirien mielileikkiä eli paimennusta ja jahtasivat tyytyväisinä toisiaan liukastellen menemään jäästä huolimatta. Onnistuneimmat kuvat tulikin otettua huiskuhäntien pysähtyessä kerjäämään nameja. 


I found more pictures of Isla from the winter time. I think these are taken in February or March but I'm not sure. Anyway I recall the dogpark was covered with ice and it was very slippery and difficult to walk in there. Isla had a play date with always so lovely lapphund Aika and the girls had so much fun chasing each other in the park. They didin't mind the ice even though their paws slipped on it every now and then. Nevertheless the best pictures were captured when they were sitting still and begging for treats hahah!





Tänä vuonna isäntäväen kesäloma sijoittuu toukokuulle, joten pian on luvassa monia päiväretkiä koiran kanssa. Retkikohteiksi ollaan suunniteltu ainakin tuttua Vaarniemeä, Ruissaloa ja ehkä uutena tuttavuutena myös Kurjenrahkan kansallispuisto. Myös kaupunkikävelyitä Aurajokirannassa olisi mukava tehdä yhdessä koiran kanssa. Paljon kaikkea mukavaa puuhaa on siis tiedossa!

Mitä retkisuunnitelmia teillä on? Hauskaa viikkoa!


This year our summer vacation is in May so soon we'll be hiking a lot and doing many day trips with Isla. We've planned to go to familiar places like Vaarniemi and Ruissalo but also check out some new sights like Kurjenrahka's national park. It would also be nice to take Isla to a city walk across the beautiful Aura river in Turku. We've got so many fun plans already!

Do you guys have some summer plans with your dogs? Let us know! Have a nice week!



perjantai 8. huhtikuuta 2016

Arkistojen kätköistä löydettyä / Found from the files




Kameran kuvia konelle ladattaessa löytyi yhden jos toisenkin alkukevään reissun kuvia koirasta. Kuvat ilmestyvät blogiin pahasti myöhässä, mutta en malta olla jakamatta näitä hauskoja hetkiä teidän kanssanne.  

Kevät on jo pitkällä, mutta tehdään vielä blogin puolella katsaus kauniisiin talvipäiviin ja kuuraisiin tunnelmiin. Tässä siis kuvia tammikuiselta lenkkireissulta koiran kanssa. Ilma oli upea ja sen kunniaksi myös kamera pääsi mukaan ulkoilemaan. Yritettiin lavastaa hauskaa kuvaa, jossa Isla pitelisi suussaan huurteisia oksia, mutta huiskuhäntä ei oikein saanut ajatuksesta kiinni, vaan totesi olevan paljon hauskempaa syödä oksat pitelemisen sijaan. Kuvissa näkyy yritystä ja hämmennystä, kun oksien natustaminen kiellettiin, mutta tärkeintä on että hauskaa oli kuvia ottaessa. 


While downloading new pictures on the computer we found some great (and forgotten) pictures of Isla taken in January's frosty air. I couldn't help but share these funny pictures with you guys even though spring is on its way and there's no snow on the ground anymore. 

So here's some memories from the early January. The Sun was shineing and the weather was so nice we decided to take our camera with us when going outside with the dog. We tried to stage a picture of Isla holding some frosty branches but she didn't quite understand what we were trying to do and instead of holding them she decided to simply eat them hahah! We didin't get the picture we aimed for but had a lot of fun instead.




Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Have a sunny weekend!